Tiedonhankintaa tiedontarpeiden mukaan

Aluksi tiedonhankinnan mallit tuntuivat kovin teoreettisilta, mutta kirjassa oli paljon käytännön esimerkkejä siitä, miten niitä oli sovellettu ihan tavallisissa arkielämän tiedonhakintatilanteissa, sekä ammatillisissa että ei-ammatillisissa. Tiedontarve on kuitenkin jokapäiväistä meillä kaikilla. Kun etsimme vastauksia arkipäivän kysymyksiin (esim. milloin seuraava bussi lähtee, mistä löydän hyvän fysioterapeutin, mitä aineksia tarvitsen lanttulaatikon tekoon?), emme tietenkään ajattele niitä teoreettisesti tietopalvelukysymyksinä. Tärkeintä on saada kysymykseen vastaus nopeasti ja mahdollisimman helposti, löytyy se sitten netistä, kaverilta tai kirjastosta (Wilson ja tiedollinen käyttäytyminen).

Kirjastot ovat kovin erilaisia, on isoja pääkirjastoja tietopalveluineen, pieniä lähikirjastoja, koulu- ja oppilaitoskirjastoja, yliopistokirjastoja, erikoiskirjastoja jne. Myös kirjastojen asiakaskunta voi olla joko hyvin heterogeenista tai pelkästään oman alan asiantuntijoita (vrt. esim. Railin Puolustusvoimien kirjasto). Tiedontarpeet ja tiedonhankintatilanteet vaihtelevat hyvin paljon. Varsinkin ammatillisessa ja tieteellisessä tiedonhankinnassa on hyvä tietää ja tunnistaa niitä prosesseja, joita esim. opiskelijat tai tutkijat käyvät läpi etsiessään aineistoja erilaisiin tarpeisiin. Tässä kirjastonhoitaja voi olla hyvänä apuna ohjaamassa tiedonhakijaa eteenpäin paitsi tarjoamalla erilaisia lähteitä ja tiedonhakuvinkkejä, myös esittämällä erilaisia tarkentavia kysymyksiä (Ellis, Kuhlthau).

Koululaisille annettavassa tiedonhaun opetuksessa voi visioida vaikka Brenda Dervinin Sense making –teoriaa: ”Olette kohdanneet kuilun, jonka ylittääksenne tarvitsette rakennuspuita eli tiedonlähteitä rakentaaksenne tietosillan kuilun yli…”

On myös hyvä tiedostaa, että tiedonhankinta on prosessi, johon vaikuttaa moni muukin asia kuin vain tekniset tiedonhakutaidot (mm. asiakkaan sosioekonominen tausta, ammatti ja työrooli, elämäntapa, jopa tunteet). Varsinkin yleisissä kirjastoissa törmää usein arkielämän tiedontarpeisiin, jotka liittyvät esim. vapaa-aikaan, harrastuksiin tai vaikkapa terveyteen tai lastenhoitoon. Mihin tahansa arkielämää koskettavaan asiaan. Asiakas voi kaivata apua myös asioiden hoitamiseen eri instanssien kanssa (esim. Kela, TE-keskus, sosiaalitoimisto). Ja joskus tuntuu, että kirjasto on se ”sosiaalitoimisto”, josta haetaan apua sitten, kun muualta sitä ei enää löydy. Asiakkaan tiedontarpeen tunnistaminen auttaa etsimään oikeita ja tilanteeseen sopivia tiedonhankintakanavia ja -lähteitä. Ja kyllä siinä auttaa työkokemuskin!