Suuri yleinen kirjasto ja suuret teoriat - kohtaavatko ne?

Työskentelen pääosin suuren kirjaston perusasiakaspalvelussa, usein aika kiireisessä paikassa. Teemme siinä myös tiedonhakua jos siihen on mahdollisuus (ei ruuhkaa), mutta selvästi pidemmiltä vaikuttavat hakusessiot pyrimme tunnistamaan ja ohjaamaan yläkerran palvelutiskille, jossa on aikaa pidemmille tiedonhauille. Työni on nopeatempoista, usein asiasta (ja joskus myös paikasta) toiseen ripeästi hyppimistä, sitä sun tätä, mitä eteen tulee. 

Olen muutenkin käytännönläheinen ihminen. Tykkään tehdä ja kokeilla, antaa mennä vaan, pohtimatta sen kummemmin taustalla vaikuttavia teorioita tai motiiveja. Olen tutustunut tämän kurssin puitteissa ensimmäistä kertaa tiedonhankinnan teorioihin. Omassa käytännön kirjastotyössäni en ole koskaan tällaisia tiedonhankinnan malleja pohtinut, eikä se ole ainakaan vielä mihinkään muuttunut. Tulevaisuudesta ei koskaan kannata sanoa varmasti yhtään mitään, mutta minun on vaikea nähdä, että muuttuisin ihmisenä yht'äkkiä pohdiskelevaksi ja analysoivaksi. Toki se on mahdollista ja työnkuvani voi muuttua tulevaisuudessa täysin erilaiseksi ja minun on opeteltava uusia tapoja tehdä töitä, mutta jos jatkan yleisessä kirjastossa, en välttämättä tule koskaan työssäni teorioita pohtimaan (puhumattakaan sitten vapaa-ajasta, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu). Se on mielestäni ihan ok, kukin tekee työtään omalla tyylillään ja kullakin on siinä taustalla erilaisia ajatuksia.

Vaikka en teorioita tavallisesti pohdiskelekaan, olen kuitenkin törmännyt niistä lukiessani yhteen mielenkiintoiseen seikkaan. Se liittyy Elfreda Chatmaniin ja hänen tutkimukseensa sekä hänen analyysiinsä siitä, kuinka etenkin vähempiosaiset ihmiset elävät pienessä maailmassaan ja mitä kaikkea siihen liittyy. Epäluuloisuutta oman pienen maailman ulkopuolista kohtaan, huonoa itsetuntoa ja huonoja kokemuksia, selviytymistaistelua ja pessimismiä tulevaisuutta kohtaan. Chatmanin tutkimukset ja niiden tulokset olivat mielenkiintoista luettavaa ja ehkä sillä voi olla omaan työhöni (ja minuun itseeni) sellainen vaikutus, että se auttaa minua ymmärtämään asiakkaitani paremmin. Eikä vain asiakkaita, vaan ihmisiä ylipäätään. Se on sellainen asia, mistä ei voi koskaan oppia liikaa.